Siirry sisältöön
Asn-urakointi Oy

Palvelut · Kärki­palvelu

Maatalous­kone­urakointi ja traktori­urakointi

Rehun­korjuu, kuiva­lannan levitys ja muut traktori­työt urakkana. Saat käyttöösi nopean ja tehokkaan kalustomme ilman tarvetta investoida suuria summia omaan konekantaan. Keskity siihen, minkä parhaiten osaat, me hoidamme koneet ja kuljettajat.

Kaksi Fendt-traktoria ja kaksi noukinvaunua konekatoksen edessä

Haluatko keskittää työsi siihen, minkä parhaiten osaat?

Oletko harkinnut kone­investoinnin tekemistä? Urakointi on sille vaihtoehto. Se pitää tilan investointi­tarpeen pienempänä, vapauttaa pääomaa muuhun ja säästää aikaa, jonka voi käyttää siihen työhön, joka tilalla on oikeasti tuottavaa.

Kaikki palvelumme ovat lähteneet muodostumaan asiakkaan tarpeista käsin. Kun teimme vuonna 2006 sukupolven­vaihdoksen maatilalla ja mietimme tuotanto­suuntaa, naapuri­tiloilta alkoi kuulua, että erilaisille maatalous­urakointi­palveluille olisi lähi­seudulla kysyntää. Jo silloin mietimme yhdessä asiakkaidemme kanssa, mille töille olisi eniten tarvetta. Tällä pohjalla olemme edelleen, vaikka tuotteet ja palvelut ovat siitä huimasti kehittyneet.

Kehittämällä ja ajan­mukaistamalla konekantaa olemme pyrkineet pitämään työn laadun erinomaisena ja tuottamaan asiakkaalle lisäarvoa pienentyneillä investointi­tarpeilla sekä ajan säästöllä.

  • Ei suurta investointia. Nyky­aikainen rehun­korjuu­ketju tai lanta­kalusto on iso hankinta tilalle, jolla se on käytössä muutaman viikon vuodessa.
  • Aikaa muuhun. Urakoitsija hoitaa työn silloin kun se on ajankohtaista, ilman että tilan oma väki on sidottu koneen puikkoihin.
  • Kalusto ajan tasalla. Meidän on kannattavaa pitää konekanta nyky­aikaisena, koska sillä teemme työmme joka päivä.
Traktori ja noukinvaunu niitetyllä pellolla

Rehun­korjuu

Hoidamme rehun­korjuun kokonais­urakkana pellolta siiloon: niitto, karhotus, korjuu noukinvaunulla, säilöntä­aineen levitys ja kuljetus siilolle. Voimme myös räätälöidä palveluun vain ne osat, joihin tarvitset urakoitsijaa. Tekemällämme rehulla on voitettu Maaseudun Tulevaisuuden rehun laatu -urakoitsija­palkinto vuonna 2010, ja laatua on sen jälkeenkin tarkkailtu yhdessä asiakkaiden kanssa.

Lue lisää rehun­korjuusta

Traktori ja punainen kuivalannan levitin

Kuiva­lannan levitys

Lanta­varastot täynnä? Aika kortilla? Levitämme kuiva­lannan pelloille vaivatta, myös kasvustoon haja­levityksenä tukiehtojen mukaisesti. 20 kuution lanta­vaunulla suuretkin lanta­määrät siirtyvät pellolle ripeästi, ja kauempanakin sijaitsevat lohkot ovat kalustollamme järkeviä hoitaa.

Lue lisää kuiva­lannan levityksestä

Fendt-traktori ja muokkain muokatulla pellolla

Muut traktori­työt

Teemme myös muita traktori­kalustoa vaativia töitä, kuten kyntöjä, pieniä maan­siirto­töitä ja tavaran kuljetusta. Jos tarvitset traktori­kalustoa johonkin muuhun, ota rohkeasti yhteyttä. Haluamme räätälöidä juuri sinulle sopivan palvelun, on tarpeesi sitten iso tai pieni tai jotain siltä väliltä.

Mistä maatalous­kone­urakoinnin hinta muodostuu

Hinta on yleisin kysymys, joka meille esitetään ennen tarjous­pyyntöä, ja siihen on rehellinen vastaus: emme julkaise listahintaa, koska kaksi samankokoista työtä maksavat harvoin saman verran. Sen sijaan kerromme avoimesti, mistä hinta muodostuu, jotta voit arvioida omaa kohdettasi jo ennen soittoa.

  • Työn laajuus.Hehtaarit, kuormien tai kuutioiden määrä ja ajokerrat. Tämä on yleensä suurin yksittäinen tekijä.
  • Etäisyys kohteeseen ja siirtoajot.Kaluston siirto on oma kustannuksensa. Yhtenäinen iso urakka on aina kilometriä kohden edullisempi kuin muutaman tunnin työ toiminta-alueen reunalla.
  • Lohkojen koko ja muoto.Isot ja suorakaiteen muotoiset lohkot ovat nopeita ajaa. Pienet, kapeat tai kiviset lohkot vaativat enemmän aikaa hehtaaria kohden.
  • Kulkuyhteydet ja maasto.Miten lohkolle pääsee, kantaako pelto ja kuinka pitkä on matka siilolle tai lanta­varastolle.
  • Ajankohta ja kiireellisyys.Sesongin huipulla kalusto on täydessä käytössä. Aikaisin sovittu urakka on helpompi ajoittaa oikeaan hetkeen kuin viime tingassa tullut pyyntö.
  • Työn sisältö.Kokonais­urakka pellolta siiloon hinnoitellaan eri tavalla kuin yksittäinen työvaihe.

Kerro kohteesta, niin saat arvion. Soita 040 588 2178.

Varaa kalusto ajoissa

Rehun­korjuu ja lannan­levitys ovat sesonki­töitä, ja niissä muutaman päivän ajoitus ratkaisee loppu­tuloksen. Rehun laatu määräytyy pitkälti sen mukaan, osutaanko korjuu oikeaan ikkunaan, ja lannan­levityksessä sallittu levitysaika on säädöksillä rajattu.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kalusto kannattaa varata hyvissä ajoin ennen sesonkia. Meillä on mahdollisuus liikuttaa kalustoa laajallakin alueella, ja tälläkin hetkellä asiakkaamme sijaitsevat eri puolilla Pohjois- ja Etelä-Savoa. Se on mahdollista vain, jos urakat on sovittu etukäteen järkevään järjestykseen.

Kysy vapaita aikoja rohkeasti myös kesken kauden. Jos oma kalenterimme on täynnä, sanomme sen suoraan sen sijaan, että lupaisimme aikaa jota ei ole.

Kuiva­lannan levitys

Milloin lantaa saa levittää

Missä toimimme

Toimimme mm. näillä alueilla: Leppävirta, Varkaus, Kuopio, Siilinjärvi, Suonenjoki, Joroinen, Tuusniemi, Kaavi, Rautalampi, Pieksämäki, Rantasalmi, Juva, Enonkoski, Heinävesi, Outokumpu, Liperi, Polvijärvi.

Meillä on myös erittäin hyviä yhteis­työ­kumppaneita, joiden kanssa saamme tarjottua asiakkaille kokonais­valtaista palvelua.

Usein kysyttyä maatalous­kone­urakoinnista

Kannattaako urakointi verrattuna omaan koneeseen?

Se riippuu tilan koosta ja siitä, kuinka monta käyttö­tuntia koneelle vuodessa kertyy. Nyrkki­sääntö on, että mitä harvemmin konetta käytetään ja mitä kalliimpi se on, sitä selvemmin urakointi kannattaa. Autamme laskelman tekemisessä.

Kuinka aikaisin urakka pitää sopia?

Sesonki­töissä mieluiten hyvissä ajoin ennen kautta. Silloin työ voidaan ajoittaa siihen hetkeen, joka on kohteen kannalta paras, eikä siihen mihin kalenterissa sattuu jäämään tilaa.

Voiko tilata vain osan työ­vaiheista?

Voi. Kokonais­urakka pellolta siiloon on tavallisin, mutta räätälöimme palveluun ne osat, joihin tarvitset urakoitsijaa.

Tuletteko myös pienille tiloille?

Tulemme. Haluamme räätälöidä juuri sinulle sopivan palvelun, on tarpeesi sitten iso tai pieni.

Kaikki kysymykset ja vastaukset

Kerro tilastasi, saat arvion

Soita tai jätä yhteyden­otto­pyyntö, niin katsotaan yhdessä mikä palvelu­kokonaisuus sopii tilallesi ja mitä se maksaa.